Ruokailu

Parhaat ravintolat Saarenmaalla

 

Saarenmaa on kautta aikojen tunnettu savukalasta, sahdista ja mustasta leivästä. Kaikkia näitä herkkuja voi saarella nautiskella nykyäänkin. Savuavista pöntöistä lapetaan kesän kuluessa tuhansia silakoita, nokkahaukia ja kampeloita syötäväksi. Hyvällä tuurilla voit saada jopa savustettua ankeriasta. Hunajanmakea saarenmaalainen sahti on kotipihojen lisäksi löytänyt tiensä myös hienompien ravintoloiden listoille. Itseleivotun leivän tarjoaminen on jokaisen emännän kunnia-asia.

 

Kilpailu 100 Viron parasta ruokapaikkaa on selkeä todiste siitä, että saarenmaalaiset eivät enää elä pelkästään potuista ja soosista. Viime vuosina varsin 9 saarenmaalaisravintola on päässyt tuolle halutulle listalle. Täydellinen luettelo löytyy TÄÄLTÄ

Ravintolat Saarenmaalla tarjoavat hyviä ruokia

Saarenmaalaiset arvostavat paikallisia tuotteita. Saarenmaan puhtaat elintarvikkeet saavat yhä suurempaa suosiota muuallakin ja saarenmaalaiset tekevät sen nimissä kovasti töitä. Juureksien ja kasviksien, kalan ja lampaanlihan lisäksi keittiöihin ja kauppojen tiskeille päätyy koko ajan uusia maistuvia hilloja, säilykkeitä ja kastikkeita. Saarenmaalaiset herkut tunnistaa pienestä sinisestä Ehtne toode -tarrasta.

 

Nälkää ei Saarenmaalla tarvitse varmasti kärsiä. Omia makunystyröitäsi kutittavan ruokapaikan löydät helposti ravintolalistaltamme.

Ohessaaren tuulimyllyn vieressä sijaitsee viihtyisä kesäinen rantakahvila.Tule nauttimaan kupillinen hyvää kahvia merenrannalla katajien välissä sijaitsevassa rantakahvilassa. Tarjoamme suolaista purtavaa, suolakalaa jos mahdollista, päivän keittoja, salaatteja, lettuja, piirakoita, kakkuja ja jäätelöä. Olemassa virvotusjuomavalikoima, vesi ja myös saarenmaalainen siideri, limonadi ja olut. Löydät valikoimastamme myös muita hyviä elintarvikkeita! Muistoksi voi ostaa emännän valmistamia keraamisia esineitä.
Ohessaare küla, Saaremaa vald, 93248
Viihtyisään aulabaariin Kuressaaren keskustassa mahtuu talvisin 50 henkeä ja kesäisin paikkoja on vielä toiset 50 kahvilan edessä olevalla terassilla. Voit nauttia runsaasta keittiöstä, korvia hellivästä chill-out-musiikista ja jos haluat maistella cocktaileja, Chamelon on juuri oikea valinta illanviettoon. Vaikka yleensä loungeja ei suunnitella lapsille, meillä on perheen pienimmille myös oma leikkihuone. Joten paikka on erittäin sopiva perheille, ystäville, työtapaamisiin ja tapahtumien järjestämiseen.
Kauba tänav 2, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Kuivastun sataman kahvila sijaitsee Kuivastun satamarakennuksen toisessa kerroksessa. Mahdollisuus varata pöytiä tapahtumien järjestämiseksi enintään 50 hengen ryhmille. Kesäisin Kuivastun sataman laiturilla on avoinna kioski, jossa on myynnissä jäätelöä, hampurilaisia, virvoitusjuomia ja kahvia.
Kuivastu küla, Muhu vald, 94702
Kodikas lounge-ravintola Muusa on yksi Arensburgin ravintoloista Kuressaaren vanhan kaupungin pääkadulla. Sohvaravintolassa Muusa on tarjolla herkullinen a la carte -ruokalista sekä myös kevyempi lounge-lista, lisäksi cocktaileja ja erinomainen viinivalikoima. Ravintolassa järjestetään vuoden ympäri kauniita konsertteja. Kesällä on avoinna kaupungin kaunein aurinkoterassi, jossa on suihkulähde. Lounge-ravintola Muusa sopii häiden, syntymäpäivien ja yritystapahtumien järjestämiseen. Muusan vieressä on seminaaritilat ja leikkinurkkaus lapsille. Talon ulkopuolelle on mahdollista tilata Arensburgin cateringin maukkaita snackeja ja ruokia. Ravintolassa on enintään 60 paikkaa.
Lossi tänav 15, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93816
Kuressaaren huvivenesatamassa sijaitseva pieni, viihtyisä ja valoisa satamaravintola Hafen odottaa vieraita sekä maalta että mereltä, kasvissyöjiä ja lihansyöjiä, vauvoja ja vaareja. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita. Ravintolassa on paikkoja 54 hengelle, kesäisin on myös avoinna tuulelta suojassa oleva aurinkoterassi. Hafen on täydellinen paikka juhlistaa perhetapahtumia tai pitää mukavia liike- tai työtapaamisia. Ihana merinäköala nostaa tunnelmaa ja rauhoittaa mieltä ja lisää tapahtumaan arvokkuutta.
Tori tänav 4, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93810
Saarenmaan etelärannikon toimekkaassa Pihtlan kylässä sijaitseva kahvila Nöges toimii Pihtlan historiallisessa vanhassa kunnantalossa, jonka paikallinen rakennusmestari rakensi jo vuonna 1891. Perheyrityksenä perustetun kahvilan ruokalistalla on paikallisista raaka-aineista valmistettuja saarenmaalaiselta maistuvia ruokia, paikan päällä tehtyä leipää, leivonnaisia ja kakkuja. Kahvilan viihtyisä tunnelma sopii sekä lounaaseen että iltatapahtumaan.
Pihtla küla, Saaremaa vald, 94101
Ristorante La Perla on paikka makuelämyksistä nauttimiseen. Ruokalistallamme ovat parhaat italialaiset ruoat pizzasta pastaan. Jälkiruokavalikoimaan kuuluvat perinteiset Affogato ja Tiramisu. Tarvittaessa ravintolan omistaja, italialaiset juuret omaava entinen FBI-agentti, William Moschella panee essun eteen ja valmistaa asiakkaille herkullisia ruokia äitinsä reseptivalikoimasta. Ruoan seuraksi voi valita parhaita italialaisia viinejä. Aika kuluu nopeasti hyvässä seurassa viihtyisästi nautiskellen.La Perlaan tullaan viipymään...
Lossi tänav , Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Koguvan sataman kahvila avattiin ensimmäisen kerran kesällä 2012. Seuranneiden vuosien aikana olemme kehittyneet ja laajentuneet sekä täydentäneet tarjoamamme menua. Kahvilan ruokalistan “peruspilarit” ja pääsialliset raaka-aineet ovat kala ja luomunauta. Tarjoamme juuri sitä, mikä aamulla merestä verkkoon ja rysään on saatu.
Koguva küla, Muhu vald, 94724
Viinikellari Prelude kutsuu tutustumaan kiehtovaan viinivalikoimaan ja aitoon saarenmaalaiseen ruokaan. Ruokalistalla on palat parhaasta paikallisesta kalasta (siika, ankerias, ahven, kampela, kilohaili jne.) ja lihasta (kauris, villisika, karitsa). Paikallisen ruoan lisäksi yllätämme asiakkaitamme ostereilla ja niihin sopivilla viineillä. Miellyttävä, kiireetön ilmapiiri ja rauhallinen musiikki sopivat taustaksi yhdessä vietetyille, kauniille hetkille. Nähdään pian!
Lossi tänav 4, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Pritsumaja Grill & Bar on Kuressaaren keskustassa sijaitseva viihtyisä pubi. Paikka on saanut nimensä vuonna 1868 avatusta palolaitoksesta (pritsumaja=palolaitos). Rakennus sai tornin vasta 14 vuotta myöhemmin. Pritsumaja Grill & Bar haluaa tarjota hyviä makuelämyksiä ja ystävällistä palvelua. Ruokalistamme koostuu erilaisista resepteistä ja hyviä valintoja löytyy jokaiseen makuun. Toisessa kerroksessa voi järjestää juhlia ja muita tapahtumia yksityisemmin.
Tallinna tänav 4, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Tihemetsan kalaravintolassa on paikallisesta kalasta valmistettua savukalaa tarjottu jo yli 20 vuoden ajan. Ruokasaliin mahtuu 45 henkeä. Pöydällä on savukalaa, keitettyä perunaa, kermakastiketta, vihreää salaattia, ruis- ja vehnäleipää, vettä, kaljaa, yksi tai kaksi kalaeinestä, kakkua, kahvia ja teetä. Sopimuksen mukaan keitämme myös ankeriaskeittoa. Tunnelmaa nostamaan voi tilata harmonikansoittajan.Jos tuulet sallivat, tuoretta savustettua kalaa on tarjolla toukokuun alusta syyskuuhun. Kausiluonteisesti savustamme silakkaa, kampelaa, ahventa ja ankeriasta. Kadulta tulevalle ehdotamme savukalan ostamista mukaan.
Sadama tee 2, Nasva alevik, Saaremaa vald, 93872
Olemme Saarenmaan ensimmäinen viinitehdas, joka valmistaa viiniä melkein kaikesta. Valikoimassa on nokkos-, tomaatti- ja porkkanaviinit, mutta myös paljon muita jännittäviä makuja, joita virolainen raaka-aine tarjoaa. Käytämme parhaan juoman valmistamiseen ylpeästi omaa parinkymmenen vuoden taitoamme ja kokemustamme käsityöruoan, siirappien, mehujen ja yrttisekoitusten valmistamisesta. Työpajassa maistamme vaihtoehtoisia ja rustic-viinejä, kerromme viinistä kansanperinteessä ja lääketieteessä ja sen käytöstä ruoassa. Viinitehtaan työpajoja järjestetään ennakkorekisteröinnillä. Suuremmalle seurueelle ja ryhmälle on hinta 5€/henkilö.
Põripõllu küla, Saaremaa vald, 94613
Vanhassa kirkon koulussa sijaitseva Lümanda Söögimaja tarjoaa herkullista maalaisruokaa. Tämä on erinomainen paikka maistella todellista saarenmaalaista ruokaa. Kaikki herkullisiin ruokiin käytetyt vihannekset ovat ekologisesti puhtaita ja kasvatettu läheisillä pelloilla. Ruokalistalta löytyvä kala on peräisin paikallisten kalastajien käsistä. Tarjoamme puhdasta ja perinteistä saarenmaalaista maalaisruokaa.
Lümanda küla, Saaremaa vald, 93301
Mönus Villemin pubi avattiin vuonna 2002 ja siitä on tullut yksi asiakkaiden suosikkiruokailu- ja juomapaikoista Kuressaaressa. Meillä on Saarenmaan suurin ja paras olutvalikoima ja viikonloppuisin elävää musiikkia. Pubissa on 170 istumapaikkaa ja kesäisin kaksi ulkoterassia mukavaan ajanviettoon ja ruokailuun.
Tallinna tänav 63b, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93815
Viron vanhin pienpanimo Pihtla Õlleköök kutsuu Sinut kylään! Olemme panneet legendaarista Saarenmaan kotikaljaa jatkuvasti vuodesta 1990. Tämä vaalea, samea ja salakavalan vahva juoma on ollut vuosisatoja yksi saarelaisten kulttuurin peruspilareista. Maisteluhuoneessa esittelemme saarelaisten olutkulttuuria ja panimon historiaa. Yhteistyössä eri ruokailuyritysten kanssa järjestämme yritysten kesätapahtumia, syntymäpäiviä ja häitä. Voimme järjestää maisteluhuoneessa yhdessä piha-alueen kanssa tapahtumia enintään 100 hengelle. Olutkeittiössä voi vierailla ennakkotilauksesta myös panimomestarin kanssa.
Pihtla küla, Saaremaa vald, 94101
Ravintolan tyylisuunta noudattelee Spa Cuisine -käytäntöä, joka tarjoaa tasapainoista ja monipuolista luomuravintoa ja mahtavia makuelämyksiä. Ruokalistallamme käytämme tuoreita raaka-aineita, jotka ovat suurelta osin peräisin tältä samalta saarelta. Uskomme, että ruoka on nautinto ja sen valmistaminen on uuden luomista. Kesäterassi tarjoaa maalauksellisen merinäkymän lisäksi naposteltavaa ja virkistäviä koktaileja. Meillä on myös erillinen ruokalista lapsille ja lisäksi aikaa voi viettää mukavasti loungessa ja mehubaarissa.
Tori tänav 2, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93810
Sassimaja on mukava ja viihtyisä ruokapaikka Leisissä, joka tarjoaa niitä samoja maukkaita kotiruokia, joita saarenmaalaisen ruokapöydässä on päivittäin ja joita maistellessa niin monellekin tulee mieleen (iso)vanhempien luona vietetyt kesät. Sitä siis syöden joko täyttävää perunamuusia pihvien kera, paistettua kampelaa sormin tai nauttien lettuja hillolla. Krouvin ruoat korostavat sekä kansallista että alueellista erikoisuutta. Juuri sen vuoksi arvostammekin paikallista raaka-ainetta. Sassimajasta jokainen löytää itselleen sopivan ja täyttävän keiton, pääruoan tai jälkiruoan.
Mustjala maantee , Leisi alevik, Saaremaa vald, 94202
Saaremaakera tarjoaa erinomaisen makuelämyksen todellisille herkuttelijoille. Ruokalistaltamme löytyy maukkaiden salaattien, rapeiden perunoiden ja makean kakun lisäksi myös kuumassa puulämmitteisessä kiviuunissa valmistettuja mehukkaita ja herkullisia pizzoja. Käytämme ruoissamme aina mahdollisimman paljon paikallista raaka-ainetta ja parhaiden kokkien neuvoja. Tule kylään viihtyisään pesäämme! Odotamme sinua aina ja erittäin mielellään!
Lossi tänav , Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93816
Kuressaaren Kuursaalin ravintola Ku-Kuun 1900-luvun tyylinen ja kesäisen hehkeä miljöö tarjoaa lepohetken kaikille ruoasta nauttijoille. Tarjoamme vieraillemme ranskalaishenkisiä paikallisista ruoka-aineista valmistettuja ruokia, joiden joukossa on myös suosittuja kasvisruokia. Päivittäin ruokalistalla on tuoretta kalaa, jonka kokki on tuonut aamulla torilta tai kalastajilta. Makean ystävien nautinnoista huolehtii kondiittorimme, jonka luomuksiin voi tutustua kakkuvitriinistä.
Lossipark 1, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93815
Maalaisravintolamme mottona on ”kuin mummon luona maalla”. Tarjoamamme ruoat on valmistettu luonnollisesta lihasta ja kalasta (ei säilytys- ja lisäaineita sisältävistä puolivalmisteista). Munat, vihannekset ja hedelmät sekä maustevihannekset tulevat omalta luomutilaltamme ja ruoanvalmistuksessa käytetty maito kylässä sijaitsevalta luomumaitotilalta. Talo on rakennettu vanhaa virolaista talonpoikaista rakennustapaa noudattaen – viimeistelyyn on käytetty vain puuta ja luonnonkiveä.
Kipi küla, Saaremaa vald, 93313
Ravintola Alexander toimii Pädasten kartanon päärakennuksen keskeisimmissä ja arvokkaimmissa tiloissa.Ravintola Alexanderin tiimi tarjoaa Pohjolan saarten keittiön herkkuja, mikä Muhun ja muiden Itämeren saarten ruokaperinteen innoittamana vaalii paikallisia perinteitä ja eri vuodenaikojen monipuolisia makuja. Ravintola Alexanderin edustusruokalistana on seitsemästä ruokalajista koostuva Saarten maistiaismenu. Lisäksi valikoimassa on neljän ruokalajin Table d'Hôte -menu. Varaathan pöydän ennakkoon, kiitos! Ravintola Alexander on White Guide 2022 -matkaoppaan mestaritason ravintoloita.
Pädaste küla, Muhu vald, 94716
 Kipin Majatalon ravintola Marta-Lovise on ystävällinen, palvelun laatua arvostava perheyritys, jossa jokainen asiakas on ainutlaatuinen ja odotettu vieras. Ravintola on sisustettu meriaiheisesti. Tanssilattiaa koristaa kompassi, ruokaa ja juomia voi ostaa veneenmuotoiselta tiskiltä. Marta-Lovisessa voi järjestää syntymäpäiviä, häitä, seminaareja, kesäpäiviä ja muita tapahtumia jopa 100 hengelle.
Kipi küla, Saaremaa vald, 93313
Hotelli Saaremaan ravintola-lounge on 60-paikkainen viihtyisä ruokapaikka, jossa on kaunis merinäköala ja baari. Ravintolan ruokia valmistettaessa on tärkeä osa tuoreudella, terveellisyydellä ja virolaisen keittiön perinteillä. Aamiaissalissa on myös 60 paikkaa ja yhteensä tarjoamme ruokailua enintään 120 hengelle. Hotelli ja ravintola sopivat täydellisesti yritystapahtumien, juhlapäivien ja häiden järjestämiseen enintään 100 hengelle. Pyydämme tilaamaan ryhmäruokailut ja juhlakattaukset ennakkoon.
Mändjala küla, Saaremaa vald, 93871
Ravintola Nautica sijaitsee Spa Hotell Rüütlin ensimmäisessä kerroksessa. Laivaravintolan tyyliin sisustettu à la carte -ravintola tarjoaa uusia makuelämyksiä, rauhallisen ympäristön, unohtumattoman näköalan ja hyvää palvelua. Ravintolassa on 70 paikkaa. Salin vieressä sijaitsee tyylikäs sikarihuone. Yksityistilaisuuksiin voidaan varata salonki Kaptenisild eli Bridge, jossa on 14 istumapaikkaa.
Pargi tänav 12, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93810
”Sääre Paargu” on ranta- ja kyläravintola, joka sijaitsee Saarenmaan eteläisimmässä pisteessä maalauksellisen Sõrven niemen kärjessä. Majakka näyttää Sinulle tien! Tarjoamme ilolla kaikkea, mitä paikallinen metsämme ja ympäröivä meremme meille antaa. Tule ja nauti tuoreesta ja paikallisesta raaka-aineesta valmistetuista ruoista. Asiakkaamme arvostavat eniten ehdottomasti tuoreesta kalasta valmistettuja ruokia. Ruokalistallamme on tietysti myös erilaisia liha- ja kasvisruokia. Jokaiselle jotain! Kesän lämmöstä nauttimiseen on avoinna kaksi ulkoterassia.
Sääre küla, Saaremaa vald, 93249
Sataman puhvetti on avoinna. Tarjolla on kevyttä purtavaa, kylmiä ja lämpimiä juomia.
Simiste küla, Muhu vald, 94719
Suuren Töllun kievari on mukava ja arvostettu paikka tapahtumien ja juhlien järjestämiseen. Tässä kievarissa on kaikki Töllun tapaan suurta: kaksi suurta salia sekä kaksi suurta takkaa tilojen keskellä. Lapsille on oma leikkihuone, jossa on pallomeri. Huoneessa on kiva järjestää syntymäpäiviä ja leikkiä muuten vain, kun vatsa on jo täynnä. Lapset saavat juosta ja leikkiä television edessä X-Box kineticin pelejä pelaten. Töllu ottaa mielellään vastaan kaikki, jotka haluavat juhlia juhlatiloissa: *syntymäpäiväjuhlat suurille ja pienille *häävastaanotot *yritysjuhlat *liikeillalliset *koulutukset ja konferenssit *ja muut tapahtumat
Lilbi küla, Saaremaa vald, 93853
Kuressaaren vanhassakaupungissa on mukava pieni kahvila, jossa tuntee herkullista pullantuoksua jo varhain aamulla. Kaikki paikan päällä myytävät pullat-piirakat-kakut on valmistettu samana päivänä paikan päällä. Sinua odottavat myös suussa sulavat taideteokset. Leipomotuotteiden lisäksi tarjotaan salaatteja.
Kauba tänav 8, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Roomassaaren kahvila tarjoaa Sinulle hymyilemään saavia makuelämyksiä paikallisesta raaka-aineesta, verrattoman merinäkymän ja upeita auringonlaskuja maalauksellisessa Roomassaaren huvivenesatamassa Kuressaaren kyljessä. Arkisin kell0 11-14 löydät meiltä koko kauden ajan mukavia päivän tarjouksia. Lapsille on leikkinurkka, hiekkalaatikko, keinut ja liukumäki. Meiltä pääset laivalla Abrukaan ja Ruhnuun. Varaa pöytä ja järjestämme Sinulle unohtumattoman juhlapäivän Saarenmaan kauneimmalla merinäkymällä varustetussa kahvilassa. 
Roomassaare tee 12/1, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93815
Kaalin meteoriittikraatterin ympäristö on erikoinen ja tunnelmallinen paikka, jota ei pidä ohittaa. Siellä voi kävellä kaikessa rauhassa, mietiskellä ja levätä. Kaalin krouvi sijaitsee 150 metrin etäisyydellä kuuluisasta meteoriittikraatterista. Kesäisin tarjotaan krouvissa ateriaa päivittäin. Tarjoamme Saarenmaalle ominaisia aitoja makuelämyksiä ja maukkaita juomia. Ympäri vuoden voit varata meidän tyylikkäitä juhlatiloja ruokailuineen mieleenpainuvia tapahtumia varten. Meidän pihassamme voit ostaa palasen Saarenmaata. Vanhoilla vankkureilla myydään tuoksuvasta katajasta ja Saarenmaan kauneimmasta dolomiitista valmistettuja käsityötuotteita.
Kaali küla, Saaremaa vald, 94143
Muhurito on Muhun saarella legendaariseksi muuttunut värikäs katuruokaa tarjoava ulkoravintola, joka tarjoaa paikallisesta raaka-aineesta valmistettuja burritoja ja tacoja ja paljon muuta. Meksikolaisia ruokia on kehitetty, niihin on lisätty inspiraatiota isoäitien rakastamista salaisista resepteistä. Muhun burritoravintola on täydellinen paikka nauttia myös käsityöolutta, viiniä tai upeaa juuri paahdettua kahvia. Muhuriton tiimi on tunnettu hauskasta tunnelmastaan ja heidän iloisuus saattaa tarttua sinuunkin.
Liiva küla, Muhu vald, 94701
Ravintola Arensburg sijaitsee Kuressaaren vanhankaupungin pääkadun varrella historiallisessa talossa. Ruokalista on inspiroitunut eurooppalaisesta keittiöstä. Tarjoamme seurueille viinikoulutuksia ja sokkoillallisia. Ravintola Arensburgia tunnustettiin vuoden 2013 Nautimus-gaalassa saariston viinikulttuurin kehittäjänä. Ravintola sopii erinomaisesti häiden ja muiden kutsujen pitoon, sinne voi kokoontua enintään 50 juhlavierasta. Sen yhteydessä toimii myös Sohvabaari Muusa. Kesäisin täällä on avoinna kaupungin kaunein aurinkoterassi, jolla on suihkukaivo. Terassilla järjestetään joka viikko tunnelmallisia konsertteja. Meidät on valittu virolaiseen White Guide -ravintolaoppaaseen.
Lossi tänav 15, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93816
Jos elämä ylimalkaan pyörii jonkin ympäri, niin se pyörii napansa ympäri.NABA tarkoittaa napaa. Napa on keskipiste – voisi jopa sanoa, että koko kaupungin, koko saaren ja koko maailman napa. Koska silloin, kun olet tässä, olet sinäkin meille koko maailman napa! Nabassa voit nauttia maailman mauista, suurehkoista ja pienehköistä haukkauksista ja jaettavista välipaloista mukavaan ajanviettoon seurassa. Arkisin herkullisia lounastarjouksiaPirteä drinkkilista alkoholittomista mocktaileista eksoottisiin cocktaileihinPerjantaisin ja lauantaisin meiltä löytyy aina jokin värikäs tiskijukka, joka pyörittää levyjä mieliksesi.
Tallinna tänav 1, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Pidula Forell -lomakylän kahvilan ruokalistalta löydät aina monipuolisen kalaruokien valikoiman, joiden oheen sopivat erinomaisesti Saarenmaan paikallinen kotiolut ja ruisleipä. Forellin lisäksi tarjotaan ennakkotilauksesta kampelaa, ahventa, ankeriasta ja karppia, jonka asiakas voi grillata tai savustaa joko itse tai antaa sen kahvilan taitavien kokkien tehtäväksi. Kalan lisäksi tarjolla on myös liha- ja linturuokia. Kalaa voi paikan päällä pyydystää myös ka itse, ja kokkimme valmistavat sen aivan silmienne edessä.
Kallaste küla, Saaremaa vald, 93462
Kahvila Kessu sijaitsee Kuressaaren keskustassa Ajamajan liikerakennuksessa. Jo varhain aamulla sinua odottavat paikan päällä paistetut lämpimät piirakat. A’la carte -listan lisäksi tarjoamme päivittäin erilaisia lounasannoksia. Makean ystävien suosiossa on vadelmamopsimme. Tule ja tutustu!
Tallinna tänav , Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Kahvila Nautleja sijaitsee Kuressaaren linnanpuiston reunalla sijaitsevassa pastellinvihreässä talossa. Päivisin Nautleja on koko perheen kahvila, jossa on erilaista toimintaa lapsille ja iltaisin cocktailbaari, jossa on Kuressaaren kaunein auringonlasku, ja jossa voi nauttia elämästä ja Kuressaaren kauneimmasta näköalasta. Kesäohjelmaamme kuuluu useita erilaisia tapahtumasarjoja ja juhlia. Olemme ohjelmaa koostaessamme ottaneet huomioon useat kaupungissa järjestettävät suurtapahtumat kuten Saarenmaan oopperapäivät ja Kuressaaren meripäivät. Kahvila Nautleja on paikka, jossa aika pysähtyy ja ihminen voi nauttia useista ihanista hetkistä ystäviensä ja perheensä kanssa.
Allee tänav 8, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93816
Kapteenin krouvi avattiin Viron tasavallan voitonpäivänä 23.6.1997. Avaamisesta alkaen on Kapteenin krouvi ollut aitoutensa ja unohtumattomien tapahtumiensa ansiosta suosittu tapaamispaikka sekä paikallisille asukkaille että turisteille. Vuonna 2017 Kapteenin krouvissa tehtiin suurempi uudistus, jonka puitteissa Kapteeni sai uuden kotisataman koordinaateiksi Tallinna tn 21, Kuressaare. Meriteemainen sisustus, puhtaan nautinnon tarjoava keittiö sekä mukava oleskelu ovat juuri ne komponentit, jotka takaavat välittömän tunnelman kaikkina aikoina, ja sitä Kapteeni myös mitä suurimmalla ilolla kaikille jakaa!
Tallinna tänav , Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Ravintola Särg on paikka, jossa saat erinomaisen ruokaelämyksen ja hyvän mielen! Me arvostamme Saarenmaan paikallisia raaka-aineita. Suosimme kalaruokia, mutta myös liha- ja kasvisruokia. Meidän ruokalistamme vaihtelee sesonkien ja sen mukaan, mitä meri meille tarjoaa. Valikoimassamme on sekä paikallisia makuja että makuja eri maiden ja merien takaa. Järjestämme vuoden aikana bingoiltoja ja tietokilpailuja. Omia tapahtumiaan järjestää Nasvan olutklubi. Tule kesällä ja nauti elämästä Nasvanjoen varrella isolla terassilla lempeässä tuulessa. Lapsia odottaa pieni leikkikenttä. Tule ravintola Särgiin ja nauti elämästä!
Sõrve maantee 53, Nasva alevik, Saaremaa vald, 93872
Kuressaaren pääkadun varrella sijaitsee viihtyisä ravintolamme Castello Resto. Kahteen kerrokseen mahtuu mukavasti istumaan jopa 120 asiakasta. Kesäkaudella yhtä paljon paikkoja on kesäterassilla. Olemme lapsiystävällisiä, koska pienille vieraille riittää toimintaa leikkinurkkauksessa tai terassilla sijaitsevalla leikkikentällä.Odotamme sinua nauttimaan parhaita paikallisten viljelijöiden tuottamista raaka-aineista valmistettuja ruokia sekä Italiasta tuodusta raaka-aineesta leivottuja ihmeellisen maukkaita italialaisperäisiä pitsoja. Menussamme on myös vegaaniruokia, joten jokainen löytää valikoimastamme itselleen sopivaa! Tervetuloa herkuttelemaan!
Lossi tänav 11, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Anseküla Teelistemaja tarjoaa ruokia, jotka on valmistettu vanhoilla resepteillä ja valittu keittokirjasta vuodelta 1900. Valikoimassa on yksinkertaisia ja kotoisia liha- ja kalaruokia sekä jälkiruokia. Vanhanaikaiset esineet ja sisustus luovat mukavan ilmapiirin. Asiakkaat voivat selailla vanhoja aikakausi- ja sanomalehtiä vuodesta 1900 alkaen ja kuunnella halutessaan musiikkia vanhoilta levyiltä ja gramofonista. Anseküla Teelistemaja sopii hyvin sekä tapahtumien että syntymäpäivien, joulujuhlien ja muiden järjestämiseen.
Anseküla, Saaremaa vald, 93211
Kodulinna Lokaal on viihdyttänyt saarenmaalaisia ja Saarenmaan vierailijoita jo vuodesta 1997. Tanssilattiallamme on tanssittu tuhansia kilometrejä ja vietetty monia mukavia tunteja. Sijaitsemme entisessä kartanon väen kaupunkitalossa, jossa myöhemmin viettivät aikaa aatelikerho "Ressoursin" jäsenet. Vaikka aloitimme vaatimattomasti ja tarjosimme yksinkertaista ruokaa, niin nyt sekä juoma- että ruokalistaltamme löytyy upeita makuja.
Tallinna tänav 11, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Muhun sydämessä, entisessä meijerirakennuksessa, sijaitseva Koost Muhu Resto odottaa Sinua kylään ympärivuotisesti. Ravintolan sisustuksessa on paljon jännää, jota tutkailla ruokaa odotettaessa: näyttely erilaisista puulusikoista (=koost), tikatut Muhun täkit, historialliset Muhun kuvat. Ruokamme on valmistettu kotimaisesta raaka-aineesta kunnioittaen paikallisia pientuottajia sekä kotisaarelta että myös Itä-Saarenmaalta.
Liiva küla, Muhu vald, 94701
Mändjalan leirintäalueella on avoinna Saarenmaalla ainutlaatuinen rantabaari, joka sijaitsee meren hiekalla ja josta on upea näkymä merelle. Manjaanassa on hyvä juomavalikoima ja pikkupurtavaa ja 1.6. alkaen myös maukasta ruokaa. Rantahiekalle voi tilata syötävää Mändjalan leirintäalueen ravintolasta. Sään salliessa avaamme päivittäin kello 11. Jos sää on huono, se tulee vain hyväksyä ja tulla kylään jonain toisena päivänä. Jos asiakkaita on tarpeeksi ja baarimikko "pysyy hereillä" voit tervehtiä lumoavaa auringonnousua baarissa juomista nauttien.
Mändjala küla, Saaremaa vald, 93871
Viihtyisä pubi, joka sijaitsee Kuressaaren keskustassa historiallisessa Vaekodassa. Joka päivä tarjoamme edullisen päivän lounaan. Viikonloppuisin erityisiä tarjouksia ja olemme avoinna aamulla kello 7.00 asti, jolloin tarjoamme hyvää vatsantäytettä juhlan jälkeen ja ennen unta. Hyvä tietää: Vaekoda on ainut tämän rakennustyypin edustaja Virossa.
Tallinna tänav 3, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Tervetuloa herkuttelemaan Vanatoan maatilahotellin ravintolaan! Tarjolla on erilaisia paikallisia makuja, jotka on saatu aikaan hyödyntämällä Muhun saarelta saatavilla olevia raaka-aineita. Lisäksi keittiössämme valmistuvat ihmeellisen maukkaat sinisimpukat, Muhu Lihan nautaburgeri ja Muhu Jäätise Wabrikin tuotantoa sisältävät jälkiruuat. Ruokalistamme kiehtoo, koska keittiömestari täydentää joka viikko à la carte -menua. Maatilahotellin baarista löytyy laaja valikoima juomia.Ryhmien ruokailu ryhmämenusta ennakkotilauksesta. Tule järjestämään meillä ikimuistoinen tapahtuma, häät, kesäjuhlat tai kokous!
Koguva küla, Muhu vald, 94724
Arensburgin viinikellari on ilmeisesti ollut samassa paikassa jo aikojen alusta, vaikka se löydettiin vasta Arensburgin hotellin kunnostustöiden aikana vuonna 2002. Tästä löydöksestä alkoi myös suosittu Arensburgin viinikerho. Nyt viinikellari on monien suosikkipaikka, koska siellä on todella mukava järjestää erityisiä yksityistapahtumia tai viinin maistiaisia, illallisia, yritys- tai joulujuhlia. Arensburgin viinikellari on koonnut parhaimman valikoiman viiniä koko maailmasta, luonut sen ympärille viihtyisän ja lämpimän tunnelman, jotta voisit kokea, maistella ja nauttia kaikesta tästä hyvästä.
Lossi tänav 15, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93816
Pädasten pursiseura tarjoaa vaatimattomalla ja ylpeällä yksinkertaisuudellaan herkullista ja rauhallista lounasta miellyttävässä ilmapiirissä näköalalla kartanolle ja merelle. Meillä on näköala, jonka voisi kuvitella kohtaavansa Etelä-Euroopassa. Viimeisen tilauksen voi esittää 17:30. Kello 18:00 jälkeen tarjoamme viiniä, cocktaileja, kahvia ja pikkupurtavaa aina viimeisen asiakkaan poistumiseen asti. Suosittelemme varamaan paikan aikaisin.
Pädaste küla, Muhu vald, 94716
Pikaruokaravintola Primo tarjoaa suuria hampurilaisia, kebabia ja erilaisia aterioita edulliseen hintaan. Sijaitsemme Kuressaaren vanhassa kaupungissa entisessä kartanorakennuksessa. Kesäisin voi rentoutua myös ulkoterassilla. Primon ystävällinen henkilökunta odottaa sinua ruokailemaan ja viettämään mukavasti aikaa!
Kauba tänav 5, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Paikallisten makujen ravintola, joka sijaitsee Kuressaaren ainutlaatuisessa tuulimyllyssä (nähtävyys vuodelta 1899). Ruokalistalta löydät riistaa, savukalaa, talon juomia paikallisista marjoista, talon viiniä kotiomenoista ja Veskin oman ensimmäisen oluen. Kesällä on lisäksi avoinna puutarha, terassi ja parvekkeet. Järjestetään tapahtumia sekä aikuisille että lapsille, esiintyjiä sekä Virosta että ulkomailta, erikoisillalliset, harrastukset, tapahtumat. Tilaa talokierros tai saaren oluiden tai snapsien maistiaiset. Halutessasi kansantanssijat tai -muusikot. 5 kerrosta eri tapahtumia varten. Veski on valittu White Guiden Viron TOP100 ravintoloiden joukkoon!      
Pärna tänav 19, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93814
Loonan kartano sijaitsee suuremmista kaupungeista juuri niin kaukana, että parempaa ruokaa saa hakea. Sen vuoksi ravintolan ruokalistalta löytyy pääasiassa yksinkertaisia, alueella saatavissa olevista raaka-aineista valmistettuja ruokia. Kala tulee ruokiin paikallisilta kalastajilta ja lammaskin alueen luomutilalta. Tavallinen punajuurikin saa naudanlihamuhennoksessa tai villisikaruoan rinnalla unohtumattoman maun, kun käymme Leedrin kylän siirappiemäntien luona lisäämässä marinadiin lorauksen katajasiirappia. Ystävien kanssa, matkaseuralaisen kanssa tai yksin - Vilsandin kansallispuiston hiljaisuudesta löytyy aina virkistystä!  
Loona küla, Saaremaa vald, 93431
John Bull Pub on keskustan ja kylpylöiden alueella sijaitseva Kuressaaren kaikkein puistonläheisin pubi.
Lossipark 4, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93815
Yökerho Club Diva on suosittu viihdepaikka Kuressaaressa. Yökerhossa esiintyy suurenmoisia artisteja niin Virosta kuin ulkomailtakin. Mikäli arvostat hyvää seuraa ja laadukasta musiikkia, tarjoaa Club Diva sinulle positiivisen elämyksen. DJ:mme tarjoavat mielenkiintoisia ja kuumia rytmejä! Club Diva vuokraa avaria tilojaan myös erilaisiin yksityistapahtumiin - syntymäpäiviin, kokoontumisiin, yritysjuhliin, esittelytilaisuuksiin jne.
Raekoja tänav , Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93814
Maukkaat ruoat ja edulliset hinnat vaativimmillekin asiakkaille. Lounas seisovasta pöydästä. Juhlapöydät ja vastaanotot tilauksesta. Ruoat valmistavat ja teitä palvelevat Kuressaaren ammattikoulun oppilaat opettajiensa johdolla.
Vallimaa tänav 5a, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93812
Pilguse Residentsin ravintolan keittiön keskipisteessä ovat Saarenmaan luonnosta hankitut raaka-aineet. Ei ole väliä, tuleeko se merestä vai taivaasta – muutamme ja valmistamme sitä kunnioituksella ja kiitollisuudella.Kausiluonteinen ruokalistamme perustuu mahdollisimman paljon paikalliseen raaka-aineeseen. Se tarjoaa ympäri vuoden muuttuvaa menua, joka antaa kanta-asiakkaallemme mahdollisuuden kokea uusia makuja. Perusruokalajien lisäksi à la carte -listaltamme löytyy ehjää savustettua taimenta tai kanaa, jota on hyvä jakaa perheen tavalla. Odotamme sinua nauttimaan aamiaista, lounasta tai illallista!
Jōgela 1 , Jõgela küla, Saaremaa vald, 93321
Holvikaarten alla sijaitseva 90-paikkainen ravintola-vinoteekki Rose tarjoaa viihtyisän ja elegantin ilmapiirin. Keskiaikainen tyyli yhdistettynä ruusuteemaan luo omaperäisen kokonaisuuden. Keittiömestarimme German Macharashvili on laatinut ruokalistan, jossa on makuelämyksiä kansainvälisestä keittiöstä. Ruokien valmistuksessa käytetään kuitenkin mahdollisimman paljon paikallisia saarenmaalaisia raaka-aineita. Kesällä ulkoterassilla valmistuu paikallisesta raaka-aineesta valmistetut herkut ja parhaat palat grillistä ja suoraan savustusuunista. Tarjolla on aitoa saarenmaalaista kotikaljaa. Terassilla on WiFi ja lasten leikkinurkkaus.
Tallinna tänav 15, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93811
Ravintola MO sijaitsee Saare Golfin kerhotalolla keskellä vihreää ja kaunista golfkenttää. Ravintola MO on moderni eurooppalainen "country club" -tyylinen ravintola, joka keskittyy asiakkaan mukavuuteen ja hyvinvointiin. Ruokalista on yhdistetty modernista eurooppalaisesta keittiöstä ja paikallisesta korkealaatuisesta raaka-aineesta. MO:n ruoat on valmistettu tarjoamaan asiakkaille vain parasta ja unohtumatonta elämystä. Henkilökunnan ponnistelut asiakkaan hyvinvoinnin takaamiseksi sekä henkeä salpaava luonnonkaunis näkymä ravintolan ikkunoista ja terassilta ovat täydentäviä syitä, miksi kannattaa vierailla yhdessä Saarenmaan parhaista ravintoloista. Odotamme sinua!
Merikotka tänav , Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93810
Kuressaaren suurimmassa ostoskeskuksessa, Aurigassa, sijaitsee Saarenmaan ensimmäinen itämainen ruokailupaikka. Ruokalistalta löytyy kaikkia klassisia aasialaisia herkkuja – sushia, wok-ruokia, kevätkääryleitä, nuudeleita jne. Tarjolla on kanan-, naudan-, sian- ja lampaanlihaa. Tyhjin vatsoin eivät jää kasvissyöjätkään, joille on olemassa erikoisruokalista. Tarjoamme myös ryhmäruokailuja enintään 40 hengelle. Suosittelemme ilmoittamaan 1-2 tuntia etukäteen. Perheen pienimpiä varten on ravintolassa leikkinurkkaus. Joka päivä listalla erikoistarjouksia.
Tallinna tänav 88, Kudjape alevik, Saaremaa vald, 93851
Kahvila Kure on aivan varmasti Kuressaaren pienin kesäkahvila ja aivan yhtä varmasti Kuressaaren sisällöltään luovin kahvila. Jos haluat koko päiväksi hyvän mielen, aloita se kanssamme. Herkullinen kahvi, croissantit, muffinit ja käsityömakeiset takaavat pienen laadukkaan lepohetken. Jotta vähentäisimme roskien määrää saarella, voi meiltä ostaa kahvia mukaan myös omaan kuppiin tai ota meiltä vuokramuki ja tuo mahdollisuuksien mukaan takaisin. Tule ja nauti hyvästä kahvista ja ystävällisestä tunnelmasta.  
Tallinna tänav 9, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93819
Kuressaaren vanhassakaupungissa Johan Spa Hotell -nimisessä kylpylähotellissa sijaitsee ravintola Pähkel (Pähkinä). Pähkinä on pohjoismaisen luontomme ihme – rapean kuoren alla täyteläinen sisältö! Pähkinän luonnonläheisen ja vaatimattoman kuoren sisällä piilee herkku. Sen takia se symboloi oivallisesti sekä ravintolamme olemusta että keittiön tarkoitusta. Tästä symbolista on lähdetty koko ravintolan tiloja suunniteltaessa – materiaaleista ja sisustuksesta tarjolla oleviin ruokalajeihin asti. Kyseessä ei kuitenkaan ole ravintola, joka tarjoaa pähkinästä valmistettuja ruokia, vaan ravintola, jossa miellyttävä olo ja hyvä asiakaspalvelu yhdistyvät herkulliseen pohjoismaiseen ruokaan.
Kauba tänav 13, Kuressaare linn, Saaremaa vald, 93813

Löydä vastauksesi? Ota meihin yhteyttä.


Liitu uudiskirjaga


    TAVA

    Uudiskirjast saad häid ideid ja vihjeid, kuidas planeerida oma järgmine saarepuhkus. Kirjutame, mida uut ja põnevat meitel on, mida siinsetel saartel teha
    ja läkitame teele meie ettevõtete parimad pakkumised.